Tänään saimme nukkua pidempään. Puoli kymmeneltä kävelimme Genevenjärven rantaan ottamaan ryhmäkuvaa. Yksi ryhmämme jäsen kävi myös testaamassa veden lämpötilaa ja todettuaan sen lämpöiseksi päätti käydä nopeasti uimassa (vaatteet päällä).
Rannalta jatkoimme tekniikan museoon, ja sieltä suunnistimme Geneven vanhaan kaupunkiin.
Siellä kävimme myös esim. kirkossa ja kahvilla.
Tämän jälkeen meillä oli muutama tunti aikaa kierrellä kaupungilla ja shoppailla.
Eräät henkilöt esim. kävelivät vanhasta kaupunginosasta Geneven keskustaan etsimään legendaarista ruokapaikkaa, jossa eräs opettaja sai pizzasta naamaansa. Eräästä paikasta meidät heitettiin ulos, koska ilmeisesti häiritsimme paikallista siestaa.
Tällä aikaa (ja oikeastaan koko päivän) tytöt shoppailivat ja kuluttivat suurin piirtein kaiken rahansa sveitsiläisiin ostoskeskuksiin. Myös pojat kutsuttiin illalla hätiin kantamaan tyttöjen ostoksia. Kävimme myös pizzalla illalla.
Kello lähentelee puoltayötä, olemme aulassa kirjoittamassa tätä kun muut ovat yläkerrassa pelaamassa obamaa(Eli jotain ihan outoa peliä, jossa vain jatkuvasti hoetaan "OHI" ).
Lentomme Helsinkiin lähtee huomenna klo 10.50, eli herääminen on noin puoli seitsemältä, jotta kaikki ehtivät pakkaamaan, käymään suihkussa ja ehdimme vielä käymään läpi lentokenttäselvitykset. Olemme siis kaikki lähdössä kohtapuoliin nukkumaan...
GENEVE KUITTAA
torstai, 20. marraskuuta 2008
keskiviikko, 19. marraskuuta 2008
Neljäs päivä
Päivä alkoi (taas) aikaisella herätyksellä. Aamupalan jälkeen menimme CERNiin, jossa meille ensimmäisenä luennoi Kalle Happonen Grid-verkosta ja hajautetusta laskennasta. Seuraavaksi saimme nähdä laitoksen tietokonekeskuksen sekä museon, jossa oli esillä vanhempaa tietotekniikkaa.
Sen jälkeen oli vuorossa englanninkielinen luento antimateriasta, kertojana Michael Doser. Saimme myös nähdä kiihdyttimen, jolla antimateriaa CERNissä tehdään.
Ruokailun jälkeen oli vielä yhteenveto vierailusta ja siitä, miten CERNiin voisi päästä töihin/opiskelemaan. Meiltä kerättiin myös palautteet vierailusta ja saimme kahvia ja piparia (vihdoinkin).
Sitten oli vielä jäljellä opastettu kierros YK:n talolla. Tiukkojen turvatarkastusten jälkeen pääsimme sisälle katsomaan isoja saleja, joissa eri maiden ja yhdistysten edustajat kokoontuvat.
Viimeisen opiskelupäivän päätteeksi osa meistä on lähdössä katsomaan Sveitsi-Suomi jalkapallopeliä pian. Ne, jotka panevat syömisen urheilun edelle, lähtevät kaiketi sitten syömään.
Huomenna on ohjelmassa vapaapäivä, eli kiertelyä mm. vanhassa kaupungissa ja Ranskassa.
Ps. Olemme saaneet suorastaan MAHTAVAA kuvamateriaalia suurin piirtein kaikesta, jopa harvinaisista hiukkasfyysikoista luonnollisessa elinympäristössään.

tiistai, 18. marraskuuta 2008
kolmas päivä
Päivä alkoi jälleen aikaisella herätyksellä. Aamupalan jälkeen siirryimme vesisateessa raitiovaunupysäkille, ja sieltä bussipysäkille, josta ajelimme CERNiin.
Ensimmäisenä oli vuorossa Jampan velipoika Jorman luento hiukkaskiihdyttimistä ja -ilmaisimista. Parin tunnin luennon jälkeen menimme syömään CERNin ruokalaan ja ostimme suklaata. Paljon.
Ruokailun jälkeen oli vuorossa Syksy Räsäsen, nahkatakkisen Einsteinin näköisen tyypin luento kosmologiasta. Sitten siirryimme ulos odottamaan bussia. Sieltähän se kohta (puolen tunnin kuluttua) saapuikin, mutta kuski ilmoitti olevansa matkalla jonnekin ihan muualle kuin CMS-asemalle Ranskaan, minne halusimme.Testiryhmänä nimittäin saamme olla ensimmäiset vierailijat,jotka pääsevät katsomaan CMS-asemaa aivan näppituntumalta. Lopulta kyytimme kuitenkin saapui, ja pääsimme onnelisesti rajan toiselle puolelle. Matkalla asemalle ihailimme korkeita Jura(?)-vuoria.
Lopulta pääsimme asemalle. Meidät jaettiin kahteen ryhmään, ja pääsimme käymään CMS-aseman ilmaisinluolassa sadan metrin syvyydessä. Itse luolaan pääsemiseksi jouduimme menemään yksitellen Enkelit & Demonit- tyylisen lasikopin läpi, jossa oli retinaskanneri. Saimme kuitenkin oveluudellamme kierrettyä sen, ja lopulta kaikki olivat ISOSSA luolassa ihastelemassa TOSI ISOA ilmaisinhärveliä (on muuten isompi kuin miltä kuvissa näyttää).
Noin klo 19 olimme takaisin hostellilla.Ei olla puoleen päivään syöty joten olisi ihan kiva jos se opettaja ilmestyisi huoneensa uumenista. Huomenna on ohjelmassa käynti YKn talolla sekä luentoja mm. GRID-verkosta.

maanantai, 17. marraskuuta 2008
toinen päivä
Herätys oli hieman kuuden jälkeen. Parin tunnin yöunien sekä aamupalan jälkeen suuntasimme kohti CERNiä. Koko rahan edestä: ajoimme samalla raitiovaunulla puolisen tuntia noin sadan metrin väliä edestakaisin. Vastoin kaikkia odotuksia, saavuimme lopulta laitokselle.
Meitä vastassa oli Tuija Karppinen, joka vei meidät Atlas-koeasemalle. Markus Nordberg tutustutti meidät aseman kontrollihuoneeseen, sekä piti lennokkaan luennon. Esimerkkinä, fysiikan lakien mukaan on täysin mahdollista, että saunakaljasi aaltofunktio romahtaa jääkaapin sijaan vaikkapa Alfa Centaurille, jolloin petyt kyllä seuraavan kerran avatessasi jääkaapin oven.
Tämän jälkeen Riitta Rinta-Filppula piti meille pienen luennon vierailumme tavoitteista: olemme testiryhmä, joka päästetään CMS-aseman ilmaisinluolaan. Mikäli "kokeen" "tulokset" ovat "hyvät", myös ryhmät meidän jälkeemme pääsevät tutustumaan sinne alas.
Hieman ennen puoltapäivää siirryimme ruokalaan. Sen jälkeen menimme Riitan ohjaamina Microcosmokselle, Heurekan tapaiselle esittelypaikalle. Siellä teimme pienet ryhmätyöt eri aiheista mm. kvarkeista ja CERNin ilmaisimista.
Tämän jälkeen Samuli Heikkinen tutustutti meidät LHC:n seuraajaksi kaavailtuun projektiin, CLICiin. Sitten raahauduimme väsyneinä bussipysäkille ja ryhmämme suuntasi ruokakauppaan.
Kohta lähdemme etsimään iltapalaa kaupungilta. Ps. eräs opettaja unohti pyyhkeensä, ja lähti ostamaan sitä. Toivottavasti olemme huomenna hieman virkeämpiä. Ehkä kannattaisi käydä nukkumaan ennen kahta.

sunnuntai, 16. marraskuuta 2008
Saapuminen
Lähdimme matkaan lukion pihalta klo 12.00. Kone lähti Helsinki-Vantaan kentältä hieman myöhässä (n. 16.20) "teknisten tarkastusten" takia. Pääsimme joka tapauksessa ehjinä Geneveen, ja kotiuduimme Youth Hostelliin. Kouvolan jätkät+naiset olivat ihan mukavia. Valkealaisiin ei vielä ole saatu minkäänlaista kontaktia. Kaipa nuo jostain ilmestyvät. Hostelli itsessään melkoisen pelkistetty mutta toimiva. Illalla lähdimme tutustumaan kaupunkiin (=etsimään ruokapaikkaa). Opettaja sai pitsasta naamaan. Kaiketi joku paikallinen tapa. Kukaan ei osaa englantia, tai mitään muutakaan ihmisten kieltä: kaikki puhuvat ranskaa. Pienen kaupunkikierroksen jälkeen menemme valmistautumaan henkisesti ja fyysisesti huomiseen CERN-retkeen. Lähtö on klo 07.40, joten herätys on melko aikainen. Sää on hyvä, 7 astetta lämmintä, ei sada. Öitä. (ääkkösten kirjoittaminen vaikeaa.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)